”Biljardirikolliset”

Täälläpäin biljardipöydät sylkevät pallot ulos yhdellä eurolla – ainakin teoriassa. Käytännössä ulkokäytössä olevien pöytien kunto vaihtelee "melkein turnaustasosta" aina "tällä ei pelaisi edes sokea mummo" -kategoriaan.

Mutta annas kun kerron tarinan kolmesta biljardifanista ja yhdestä erityisen epäkelvosta pöydästä Amadores Golfin alueella. Tarina, joka opetti, että vaikka pelihimo olisi kuinka kova, moraalinen kompassi ei saisi pyöriä kuin biljardipallo vallissa.

Ensimmäinen erä: kaikki hyvin… melkein

Kolme miestä, eurot taskuissa ja intoa enemmän kuin taitoa, kokoontui pöydän ääreen. Ensimmäinen euro sisään – klonk klonk klonk – pallot rullasivat ulos kuin unelma. Kolmio kasaan, aloituslyönti ja peli käyntiin.

Voittajaa haastettiin, toinen euro pesään… ja ei mitään. Kolmas euro – ei vieläkään mitään. Neljäs euro – vihdoin pallot ulos. Kaksi peliä jäi siis pelaamatta ja kaksi euroa katosi mustaan aukkoon nimeltä "epäluotettava automaatti". Harmitti, tietenkin.

Toinen erä: moraali alkaa joustaa

Seuraava erä, sama juttu. Euroja syötetään pöydälle kuin uhkapeliriippuvainen peliautomaattiin, mutta pallot pysyvät visusti piilossa. Sitten huomataan: palloluukun kansi repsottaa. Ehkä sen saisi auki. Ehkä pallot voisi vapauttaa käsipelillä. Ja ehkä se olisi oikeutettua, koska pöytä oli jo nielaissut useamman euron ilman vastinetta.

Ja sattumalta – ihan sattumalta – meillä oli myös työkalu, jolla luukun sai auki rikkomatta mitään. Niinpä pöytä sai maksaa velkansa. Pallot ulos, pelit käyntiin ja nauru raikui, kuten aina.

Mutta joku näki vain puolet totuudesta

Emme huomanneet, että meillä oli yleisöä. Joku oli nähnyt vain käsipelillä tehdyt pallonpalautukset, ei yhtään menetettyä euroa. Ja hän teki sen, mitä kunnon kansalainen tekee: meni kertomaan valvojalle.

Kohtaaminen "lain" kanssa

Pian pöydän luo marssi kookas espanjalainen vanhempi herrasmies, jonka ilme oli kuin sitruunan nielaisseella. Hän osoitteli meitä ja palloluukkua ja hoki:

"Kriminals! Kriminals!" Ymmärsimme yskän. Vilppi oli paljastunut. Katsoimme toisiamme kuin koulupojat rehtorin kansliassa. Mies nappasi puhelimen ja lähti kävelemään pois päin hokien: "Polis, polis…"

Me perässä, nöyrinä ja selittelevinä, vaikka tiesimme ettei suomenkielinen selitys häntä auttaisi. Niinpä kaivoin puhelimen, avasin Google-kääntäjän ja sanelin sydäntä raastavan rehellisen selityksen: olemme kunniallisia suomalaisia miehiä, olemme syöttäneet pöytään liikaa rahaa, ja koska se ei toimi, vapautimme pallot käsin.

Näytin käännöksen miehelle. Hän luki, nyökkäsi, otti puhelimen ja soitti poliiseille:

"Voitte kääntyä takaisin, asia ratkaistu."

Kolme miestä huokaisi yhtä aikaa ja ääneen - Huh! Harvoin on helpotus ollut niin konkreettinen.

Loppupäätelmä: rehellisyys ennen kaikkea

Päätimme yksissä tuumin: jos pöydästä ei saa palloja rehellisin keinoin pöydälle, peli jääköön pelaamatta. Piste.

Tilanne muuttui lopulta nauruksi – etenkin kun tajusimme, että illalla oli seurat ja yhdellä meistä saarnavuoro. Olisi ollut melko noloa ilmoittaa seurakunnalle, että puhuja on estynyt… koska istuu putkassa biljardipöytäpetoksen takia.